Tämä taas niitä aamuja kun ei rakastakaan niin paljon, ainakaan pariin minuuttiin.

Voi...olisi nukuttanut vielä niin paljon mutta Hilma oli toista mieltä. Jonkinlainen pesänrakennus oli kai menossa, meteli oli korviahuumaava tai ainakin tuntui siltä kun heräsit ihanasta ja kauniista unestasi siihen.

Meillä on jo vakiintunut aamurytmi johon Hilmakin on jo tottunut, ainakin kuvittelen niin.

Jos nukun hänen mielestään liian pitkään tai vaihtoehtoisesti olen jo hereillä mutta en viitsi vielä nousta Hilma pitää huolen siitä että kerään luuni ylös ja välillä hyvinkin vauhdikkaasti. 

Vaihtoehtoja Hilmalla on monia. Raivokas heinien nakertaminen jolloin muuten niin älyttömän suloiset pienet nököhampaat kolisevat toisiinsa reippaalla nakutuksella. Päivällä tuota ääntä tuskin huomaakaan mutta aamulla / joskus myös yöllä herätessäsi siihen se osaa olla raivostuttava.

Hilmalla on selkeästi eri tahti tuohon heinien syömiseen aamusin kuin päivällä. Aamulla voin kuulla sen närkästyksen neidin olemuksesta sekä nakutuksesta, ai et vieläkään aio nousta.

Toinen on tämä pesänrakennus, temmeltäminen omassa mökissä ja koska tuo mökki ei ole 200 neliöinen lukaali niin kolisee mökki häkin reunoihin ja meteli on kuin naapauri remonttia aamutuimaan tekisi.

Kolmas joskin äärimmäisen harvoin käytetty, ainakin vielä, on Hilman mielestä varmasti se äärikeino, jos ei tällä pinkase mamma ylös niin sitten ei millään. Napakka ote hampailla häkin kaltereista kiinni ja ravistus, en osaa edes kuvailla sitä. Sen verran voin sanoa että sikeästä unesta tähän herääminen saa raivon valtaan ja kysymyksen siltä viattomasti katsovalta eläimeltä, oletko eläämää suuremmassa hädässä siellä??

Näin siis Hilma saa aamuisin minut liikkeelle. Tavaksi on jo muotoutunut aamun rutiini. Avaan Hilmalle häkin oven, siistin häkin, siivoan vessa astian, pesen ruoka ja vesikupin. Annan myös ruoan aamusta. Joka sitten viimeistään sulattaa sen sydämen kun toinen puskee ja pyörii jaloissa ja olet hänelle se maailman tärkein juuri nyt.

Hilma jää syömään ja minä omiin aamutouhuihin. Jos meillä on ollut riitaisa aamu niin silloin nostan Hilman syliin silittelen ja lepertelen että ei mamma tykkää tuollaisista herätyksistä jos ei sinulla kulta oikeasti ole hätä. Ja sovitaan riita.

Hilma ottaa myös kaiken ilon irti kun pääsee purkamaan enegiaansa isosti. Välillä ravataankin kämppää ympäriinsä niin että matot on tuhannen mutkalla ja sen kun sutiminen käy kun painetaan huoneesta toiseen. Hilma on niin ihana kun toisella vähän sutii tässä puisella lattialla mutta onneksi matosta saa taas kunnon vauhdin päälle. Ja onkin niin mahtavaa katsoa pienen pupusen valtaisaa riemua kun pääsee toteuttamaan itseään. Hilmalla on myös lattialla oma huopa mytyssä ja voi kun siinä on kiva myllätä, kuopia ja joskus ihan vaan köllötelläkin.

Tottakai meillä muutenkin sylitellään mutta Hilma on vielä niin pieni ja utelias että ei sylissä kauan jaksa olla. Enemmän Hilma tykkää kun käyn lattialle hänen viereensä ja silittelen. Hilma myös tykkää haistella ja nuuhkia ja tänään sain ensimmäisen pusun, ihan varmasti Hilma pussasi, märkä nenä ja sitten pikku kieli lipaisi poskeani. Oiii se oli ihanaa ja taas minä rakastan niiiiiin valtavasti!! Ja niin meidän ehkä hiukan huonosti alkanut aamu kääntyi taas hyväksi ja tästä on päivää mukava jatkaa, onnellisena pienen pupun ensipususta.

Rakkaudentäyteistä päivää kaikille!!

Uusi perheenjäsen

Sitten hain pupuni kotiin. Olin jännittynyt mutta niin oli hänkin. Olin vähän pelokas ja arka mutta niin oli hänkin. Sainkin neuvon että olisi hyvä antaa hänen tutustua omaan häkkiinsä muutaman päivän ajan ja ajattelin että huh..huh..hyvä....ihanaa...ei tuhoaisi kotiani ainakaan heti.

Näin tutustuimme arasti molemmat toisiimme.

Istuin häkin edessä ja ihastelin tuota kaunista eläintä ja mietin täytyyhän neidillä nimi olla ja näin hänestä tuli Hilma Matilda. Hilma on syntynyt 11.10.2015 ja hänen äitinsä on hermeliini ja isänsä leijonaharjas. Näin on Hilma saanut tuon kauniin pumpulimaisen ja pehmeän karvan.

Tunsin sen saman rakkauden tunteen kun näin Hilman ensimmäisen kerran. Ja se rakkaus vain syveni. Tästä aloimme yhdessä yhteisen elämän, me tytöt.

Aluksi Hilma oli hyvin arka joka on pupuille hyvin ominaistakin. Ja hän oli kova loukkaantumaan, esimerkikksi imurointi oli alussa niin että neiti ei omasta mökistään tullut ulos moneen tuntiin vaikka kuinka lepertelin ja maanittelin. Näin oli  myös esim. hiustenkuivaajan ja musiikin kanssa.

Kun aloin päästää Hilmaa häkistä tutustumaan suurempaan maailmaan on hän sen tehnyt pikkuhiljaa maailmaansa laaentaen. Se miten Hilma otti aikaa tutustuessaan minuun ja nyt puhutaan viikoista niin on myös ollut minulle hyvä koska olen saanut yhtälailla tutustua häneen. Tutustua kuinka hän käyttäytyy, mistä hän tykkää ja mistä ei todellakaan tykkää. Siispä ihanaa tutustumisen aikaa puolin ja toisin.

Ja aloin pikkuhiljaa luottamaan itseeni ja myös Hilmaan. Toki Hilma on tuota luottamusta muutamaan kertaan jo koetellut. Siitäpä sitten sovimme että luottamus menetetään hetkeksi mutta voidaan ansaita takaisin. Tämä järjestely on sopinut meille hyvin. Aloin myös luottamaan siihen että voin tehdä itsekin päätöksiä Hilmaa koskien enkä tarvitse siihen aina jonkun toisen tukea. Ensimmäinen rohkea päätökseni oli luopua häkin puruista ja vaihtaa matto pohjalle. Purut nimittäin tarttuivat sähkönlailla Hilman pumpulimaiseen karvaan. Hilma ei oikein tykännyt massukarvoissa roikkuvista puruista enkä oikein minäkään kun ne kulkeutuivat joka paikkaan. Joskin heinäkin kulkee mutta sen pystyn kestämään. 

Hilma oli ihmeissään ja saattoi loukkaantuakin häkin muutoksista mutta se meni nopesti ohi. Vaihdoin myös vesipullon vesikuppiin, en nimittäin saanut öisin nukuttua kun vesipullo piti äärimmäisen ärsyttävää nakutusta ja Hilmalla oli harvinaisen suuri tarve juoda öisin. Vesikuppiin Hilma sopeutui oikein kivasti ja näin alkoi elämämme saada luottamusta puolin ja toisin, kyllä me tytöt pärjätään.

Nyt kun on kulunut kuusi viikkoa siitä kun Hilma saapui kotiin on meidän elämämme jo alkanut sujumaan ihan kivasti. Nyt kun tutstuminen alkaa olla ohi niin alkaa se valtataistelu. Välillä täällä mennään kani edellä ja minä perässä ja huudan kuin hinaaja! Ja suraavassa hetkessä taas halitaan ja rakastetaan. Alkaa tuo neiti olla jo aika vikkelää sorttia kun alkaa arkuus olla poissa. Hilma on hirmuisen utelias ja kovasti myös kokeilee mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Hilma on myös oppinut hyvin nopeasti sisäsiistiksi, tekee siis tarpeensa omaan vessa astiaan. Joka on auttanut siinä että Hilma saa jo nykyään suurimmanosan aikaa olla vapaana eikä tarvitse vahtia ihan joka hetki eikä keräillä jätöksiä.  

Näin siis meidän yhteinen elämä lähtenyt käyntiin. Tänne siis kirjottelen Hilman kuulumisia, onhan hän vasta 4 kuukautta vanha pupuvauva jonka elämässä varmasti tapahtuu paljon. Paljon ainakin minun mielestäni ja tänne saan purkaa tätä pupu innostusta ja valtavaa rakkauden määrää! Haluan myös tässä kiittää Animal Housen henkilökuntaa ihanasta palvelusta ja kaikesta pupu tietoudesta ja tuesta että olen päässyt alkuun. Hilma löytyy myös intagramista #hilmanelämää. Siellä lisää kuvia ja Hilman näkemystä elää minun kanssa.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!! 

Miten minusta tuli pupuihminen?

Hei!

Ajattelin aloittaa blogin kirjoittamisen, mihin purkaa kaiken sen ilon, riemun ja rakkauden, minkä tuo pieni eläin on saanut aikaan.

En olisi ikinä uskonut, että minusta tulee pupun omistaja, en ollut koskaan edes, tai ainakaan tosissani koskaan ajatellut hankkivani kania.

Sitten se vain tapahtui, aivan yhtäkkiä ja odottamatta, rakastuin ja rakastuin vain tähän yhteen ja ainoaan kauniiseen ja suloiseen pieneen pupuun. En päässyt siitä tunteesta irti ja en pystynyt poistumaan eläinkaupasta ilman sitä eläintä. En halunnut, että kukaan vie sitä minun palleroani.

Palasin kotiin, soitin pari puhelua ja takaisin eläinkauppaan ja sitten olin pupunomistaja. 

Sovimme niin, että hakisin kanin kotiin muutamanviikon päästä, olin sopinut reissun niin oli parempi että kani jäisi vielä kauppaan odottelemaan. Palasin kotiin ja olin ihmeissäni, iloinen ja totaalisen paniikissa. Ensimmäisenä yönä näin unta kuinka kani vihaisi minua, tuhoaisi kotini, purisi, hyökkäilisi päälleni ja hallitsisi minua ja kotiani täysin.

Aamulla heräsin kamalan ahdistuksen ja paniikin vallassa: mitä olen tehnyt??!!
Miten olen voinut tehdä päätöksen lemmikin hankkimisesta pelkän tunteen vallassa??
MINÄ jolla ei ole edes ystäviä joilla olisi kani, ihminen joka ei ikinä ole ollut kanien kanssa missään tekemisissä jos ei oteta lukuun särkänniemen kotieläinpuistoa ja siellä nähtyjä pupuja.

No, minulla oli kaksi viikkoa aikaa sopeutua ajatukseen uudesta tulokkaasta. Tuon kahdenviikon aikana kävin läpi tunteiden kaikki kirjot ja kuulin kaikki kauhutarinat kaneista ja kuinka ne tuhoaa elämäsi. Ja tietysti googletin, kani lemmikkinä. Se ei ollut hyvä juttu koska silmäni poimivat sieltä vain sen kuinka työläs, haiseva, ja hankala eläin kani on.

Ei auttanut muu kuin marssia tutun kaverin eläinkauppaan. Sieltä löysin helpotuksen ja rauhan. sain hommattua kaiken tarpeellisen jotta pääsisin pupuni kanssa alkuun ja sain myös tukihenkilön. Kun astuin tuosta ovesta ulos niin aurinko paistoi ja olin ihan varma että tulisin selviämään tästä.